Tietoa meistä

.

Jakkukylä

Kasvava kylä. Haluttu paikka asua, yrittää ja harrastaa kauniissa Iijokivarressa.

Jakkukylä on vireä, reilun 400 asukkaan kylä Iin kunnan itäoassa, reilun 10 km:n päässä kuntakeskuksen palveluista. Kylän ikärakenne on nuori. Noin kolmannes väestöstä on alle 19-vuotiaita. Kylämme sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Iijoen molemmin puolin. 

Yritystoimintaa kylällä on kokoonsa nähden runsaasti. Kylältä löytyy oma puutarha, leipomo, metallipaja, ohjelmistoyritys ja mansikkatila sekä muutamia poro-, lammas- ja lypsykarjatiloja. Lisäksi useita metsä- ja työkoneurakointia harjoittavia yrityksiä sekä joukko muita eri alojen pienempiä yrityksiä työllistää merkittävän määrän kylällä ja sen ulkopuolella asuvia ihmisiä.

Pääasiallinen työmatkaliikenne Jakkukylästä suuntautuu lähellä olevaan Iin taajamaan sekä reilun puolen tunnin matkan päässä olevaan Oulun kaupunkiin. Kylällä on oma ala-aste, Jakun koulualue on vilkas, noin 80 lapsen koulu- ja hoitopaikka. Koulussa opiskelee noin 65 oppilasta esikoulusta kuudenteen luokkaan. Samassa yhteydessä toimii myös ryhmäpäiväkoti, jossa on päivittäin hoidossa noin 15 lasta.

Harrastusmahdollisuudet ovat laajat. Iijoen leveä ja syvä vesistö houkuttaa kesällä kalastamaan ja harrastamaan vesiurheilua sekä talvella pilkkimään. Luonnonläheisyys antaa loistavat mahdollisuudet luonnossa liikkumiselle sekä metsästämiselle kuivilla, runsaasti kävelypolkuja ja reittejä sisältävillä metsäkankailla.

Liikunnallisille ihmisille kylältämme löytyy n. 200 m2 liikuntahalli, jossa järjestetään liikuntatapahtumia viikoittain jumpasta lentopalloon. Monipuolisen liikunnan mahdolistavat myös hyvin hoidettu jääkiekkokenttä, jossa kesäisin on jalkapallokenttä. Eteläpuolella jokea on valaistu hyväkuntoinen 3,5 km kuntorata sekä talvella valaisemattomia hoidettuja hiihtoreittejä on useampia. Molemmilla puolilla jokea on mahdollisuus myös pelata tennistä ulkokentillä.

Jakkukylän asutus jakautuu noin 200 metriä leveän Iijoen molemmille puolille melko tasaisiesti. Jakun koulu sijaitsee joen pohjoispuolella. Kyläläisten pitkäaikainen toive on ollut saada siltayhteys kylän jakavan kauniin Iijoen yli. Kyhdistys käynnisti syksyllä 2016 selvityksen, olisiko mahdolista rakentaa jänneväliltään Pohjois-Euroopan pisin riippusilta Jakun koulun kohdalle. Hanke eteni Iin kunnan ja valtiovallan suosiollisella avustuksella nopeasti ja riippusillan rakentaminen käynnistyi 18.11.2019. Silta avattiin virallisesti käyttöön 20.12.2021.

Ennen sillan valmistumista oppilaiden koulukuljetus on hoidettu monella tavalla. Sulan veden aikana kouluun on menty kunnan järjestämällä kouluvenekuljetuksella. Kelirikon aikana koulumatka taittui taksilla, kiertäen Raasakan sillan kautta noin 15 km lenkki. Talvella oppilaat ovat kävelleet kouluun jäätietä myöten.

Jakkukylä tunnetaan vireästä toiminnastaan. Kylällä toimii useita yhdistyksiä ja toimikuntia, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia kyläläisille sekä aktivoivat toimimaan. Olemme järjestäneet venetsialaisia, kyläjuhlia, joululounasruokailuja, hirvipeijaita ja leirikoulumatkoja yhdessä Jakun koulun kanssa ympäri Suomen niemen, aina Norjaa ja Ruotsia myöten.

Haluamme, että Jakkukylä on kasvava kylä, haluttu paikka asua, yrittää ja harrastaa kauniissa Iijokivarressa. Toivotamme sinut tervetulleeksi kylällemme ja mukaan kyläyhdistyksen toimintaan kehittämään kylästämme entistä viihtyisämpi paikka meille jokaiselle! 

Jäätie ennen riippusillan valmistumista
Jäätie ennen riippusillan valmistumista
Kouluvene työssään
Kouluvene työssään

Osakuntaliitos Iin kuntaan 1.1.2018

Jakkukylä oli vanhalta nimeltään Pirttitörmän kylä ja kuului Suur - Iin pitäjään. Yli-Iin kunnan perustamisen yhteydessä 1924, Jakkukylä irtaantui Iin emäpitäjästä ja liitettiin myöhemmin 1.1.2013 kuntaliitoksella Oulun kaupunkiin.

Käynnistimme osakuntaliitoshankkeen lokakuussa 2015, tavoitteenamme siirtää kylä Oulusta osaksi Iin kuntaa. Osakuntaliitoshanke eteni myötätuulessa, yksimielisesti Iin sekä Oulun valtuustokäsittelyjen läpi ja lopullinen päätös liitoksen toteutumisesta tehtiin Valtionvarainministeriössä 7.4.2017. Jakkukylä liittyi Iin kuntaan 1.1.2018. 

Aloiteryhmän osakuntaliitosesitys 21.12.2015.  

Aloiteryhmän jäsenet:

Hannu Kaisto, Anne Matikainen, Erkki Niskala, Vesa Sikala, Maarit Sippola ja Hannu Turpeinen 

Valtionvarainministeriön päätös Jakkukylän osakuntaliitosesta Iin kuntaan 1.1.2018.

Jakkukylän kotiseutulaulu 

1. JAKKUKYLÄÄN TIENI VIE LUO LAPSUUSMUISTOJEN, SIELLÄ TUTUN SEUDUN KOHTAAN LEIKKITANNERTEN, KOULU JOKITÖRMÄLLÄ ON VIELÄ PAIKALLAAN, KATSOO UUSIN ILMEIN, TOIVEIN KOULULAISIAAN. JAKKUKYLÄÄ UNOHTAA EN VOI, TÄÄLLÄ ÄIDIN TUUTULAULUT SOI, TÄÄLTÄ EVÄÄT ELÄMÄÄNI SAIN, KOIVUN, TÄHDEN LÖYDÄN MATKALLAIN. 

2. JAKKURANNAN TALOT TUOSSA EDESSÄNI NÄÄN, POHJOISPUOLTA JAKKUUN KULJEN, PISTEPÄÄHÄN JÄÄN, TUOMAALANHANPERÄÄ TUOSSA VIITTA OSOITTAA, LAUKANNIEMEEN, ONKILAHTEEN TIENI JOHDATTAA. JAKKUKYLÄÄ UNOHTAA EN VOI, TÄÄLLÄ KEVÄÄN ENSIKIURU SOI, TÄÄLTÄ EVÄÄT ELÄMÄÄNI SAIN, KOIVUN, TÄHDEN LÖYDÄN MATKALLAIN. 

3. LALLIIN HIIHDÄN KEVÄTHANGIN MUISTOIN LATUA, HIIHTOMESTARIHAN SIELLÄ, KALLE JUSSILA, JAKKUKYLÄN SUKSI SILLOIN OLI KUULUISA, KOKO SUOMI TUNSI SEN JA KOKO POHJOLA. JAKKUKYLÄÄ UNOHTAA EN VOI, TÄÄLLÄ NUORUUTENI UNELMOI, TÄÄLTÄ EVÄÄT ELÄMÄÄNI SAIN, KOIVUN, TÄHDEN LÖYDÄN MATKALLAIN. 

4. LASKUMIESTEN LAUTAT PÄÄSSEET ON JO SATAMAAN, LOHIKAAN EI NOUSE ENÄÄ JAKKUUN KUTEMAAN, VÄHÄLAMMEN NIITTYSAUNA LIEKÖ ENTINEN, KUIVUNEET ON VEDET MYÖSKIN LIESJÄRVIEN. JAKKUKYLÄÄ UNOHTAA EN VOI, TÄÄLLÄ PELLOT, METSÄT VILJAN SOI, TÄÄLTÄ EVÄÄT ELÄMÄÄNI SAIN, KOIVUN, TÄHDEN LÖYDÄN MATKALLAIN. 

5. JAKKUKYLÄ, KOTIKYLÄ, VIELÄ PAIKALLAAN, ISÄT MEILLE UHRILLANSA ANTOI TÄMÄN MAAN, UUSI POLVI UUSIN VOIMIN SAA NYT RAKENTAA, KOTISEUTUANSA HOITAA, SITÄ RAKASTAA. JAKKUKYLÄÄ UNOHTAA EN VOI, TÄÄLLÄ LASTEN LAULU VIELÄ SOI, TÄÄLTÄ EVÄÄT ELÄMÄÄNI SAIN, KOIVUN, TÄHDEN LÖYDÄN MATKALLAIN. 

Jakkukylän kotiseutulaulun teko, sanoitus ja sävellys: Toivo Hyyryläinen, Sovitus: Heimo Saksio

Historiaa

Uiton työväkeä tauolla
Uiton työväkeä tauolla
Jakun koululaisia
Jakun koululaisia

Pääsivut