Jakkukylän historia
Kirjoittanut Hannu Kaisto

Jakkukylän historia

Jakkukylä oli entiseltä nimeltään Pirttitörmän kylä. Kylä kuului Suur-Iin pitäjään, johon kuului silloin melkoinen osa nykyistä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa. Osa Lappiakin. Ii mainitaan omana kappeliseurakuntanaan jo vuoden 1374 asiakirjoissa. Ensimmäinen maininta Pirttitörmän asutuksesta löytyy Iin seurakunnan historiasta, 1500-luvun puolivälin kruunun veroluettelosta. Sen mukaan Pirttitörmän kylässä oli tuolloin kolme taloa. Kyseinen veroluettelo oli ns. nokkaveroluettelo, jossa vero kannettiin talon asukkaiden, eli nokkien määrä perusteella ja maksettiin voilla. Nokan pituudella ei ollut merkitystä.

1500 - luvun lopulla talojen määrä kasvoi kahdeksaan, mutta romahti muutamassa vuodessa puoleen Venäjän sodan aiheuttamista rasituksista ja seudulle kohdistuneista hävityksistä johtuen. Vienalaiset hyökkäsivät 1580 - luvulla kylällemme ainakin kolmesti, laskeutuen idästä Iijokea alas. Polttaen useasti kylän kaikki talot, ryöstäen, sekä surmaten vastarintaa tekeviä. Lienee todennäköistä, että jakkukyläläisten sukulaisia asustaa Vienan maalla, koska mukanaan vienalaiset veivät omaisuuden lisäksi nuoria naisia ja tyttöjä.

Näitä hirmutöitä ei katseltu toimettomana. Apua alueen suojeluun pyydettiin Ruotsin kuninkaalta, mutta turhaan. Iso osa jakkukyläläisistä polveutuu Ylikiimingin Vesalan kylältä lähtöisin olevasta Pekka Vesaisesta. Hänen johdollaan koottiin joukot rajuun vastaiskuun, joka tehtiinkin Vienaan alkukesästä 1589. Täältäkö lie jakkukyläläisten päättäväisyys peräisin? Näiden taisteluiden muistoksi Iin kirkon viereen on pystytetty muistomerkiksi Vesaisen patsas.

1600 - luvun loppu ja 1700 - luvun alku, kato- ja sotavuosineen piti väestön kehityksen maltillisena. Iijoki-varren ihmisiä kuoli nälkään ja sodan uhreina. Tuohon aikaan Pirttitörmän kylässä oli 10 - 15 asuttua taloa. 1720 - luvulta alkoi sitten seesteisempi, vähemmän sotaisa aika. Väkimäärä lähti nousuun ja kylän asuttujen talojen määrä olikin 1860-luvulle tultaessa jo n.30.

Väkimäärän kasvaessa, myös oma koulu tuli ajankohtaiseksi. Kesällä 1899 Iin kuntakokous päätti kyläläisten esittämänä koulun paikan ostosta, opettajan palkkaamisesta, välineiden hankinnasta ja valtionavun anomisesta Pirttitörmän kylän kansakoululle. Koulun vastustajiakin oli. Ajateltiin, ettei koulua näissä oloissa tarvita. Työmiehiä täällä tarvitaan, ei herroja. Ensimmäiset oppilaat kuulivat usein sanottavan, että "Siellä Jakun törmällä niitä herrojen alkuja kasvaa." Kehitys harppaili pikkuhiljaa eteenpäin ja koulun perustamisen lisäksi, myös rautatieliikenne Iin asemalle alkoi vuosisadan vaihtuessa 1903, kun Oulu-Tornio rata valmistui. Meriyhteys sekä myöhemmin avattu rautatie ovat kairan poikki Eteläsuon laitaa Ouluun kulkeneen "pottutien" lisäksi olleet kaupan ja teollisuuden kannalta tärkeitä ja tuoneet monin tavoin elinvoimaa Jakkukylään. Iijoki on toiminut aina myös kuljetusväylänä. 1800 - luvun lopulla rahtialuksina toimivia tukkilauttoja ylämaista Haminaan saattoi vilkkaimpina päivinä tulva-aikana ohittaa kylän jopa 100 kpl päivässä. Valan tehneitä laskumiehiä astui Jakkukylästäkin lautan kyytiin ohjastamaan loppumatkan vaativista koskista ehjänä perille. Yksi valan tehnyt laskumies oli mestari-hiihtäjänäkin tunnettu Kalle Jussila. Juusolan törmällä oleva Kaiston talo toimi lautan laskijoiden pysähdyspaikkana, jossa yövyttiin ennen viimeistä, vaativaa koskiosuutta matkalla Iin Haminaan.

1920- luvulla Jakkukylässä oli monenlaista säpinää. Kylän itäreunalla, Porilla, toimi tuolloin Ab Maalismaa Oy -niminen yhtiö, joka harjoitti paperin valmistukseen käytetyn kuusipuutavaran vientiä omistajalleen Belgiaan ja suunnitteli voimalaitoksen rakentamista Purusaaren taakse. Räihänniemen poikki saaren taakse oli tarkoitus kaivaa Maalismaasta kanava ja tehdä sen suulle voimalaitos. Myös sellutehtaan rakentamista suunniteltiin. Yhtiö kuitenkin vetäytyi hankkeesta sen suurten kustannusten ja riskien vuoksi. Lieneekö osasyynä ollut myös vuoden 1922 Iijoen suurtulva, joka aiheutti yhtiölle ja muillekin mittavia tuhoja. Yhtiön toiminta päättyi 1927, kun se ei enää saanut ostettua Metsähallitukselta uusia hakkuuoikeuksia. Jos nuo suunnitelmat olisivat toteutuneet, kylä olisi varmasti hyvin erilainen.

Jakkukylä nimi vakiintui käyttöön samoihin aikoihin, kun kylä erotettiin Iin emäpitäjästä muun Yli-Iin mukana uudeksi kunnaksi vuonna 1924. Kylän nimi lienee Jakku-nimisen tilanomistajan peruja. Iin seurakunnan kirkonkokous vastusti erohaketta ja perusteli sitä laajasti Iin paremmilla palveluilla sekä Pirttitörmän kylän lyhemmillä ja paremmilla yhteyksillä Iihin.

Ilmeisesti osa jakkukyläläisistä koki jo tuolloin joutuneensa vastentahtoisesti kuntarajan väärälle puolelle. Niinpä kylällä kerättiinkin nimilista ja esitettiin jo neljän vuoden päästä 1928 Iin kunnanvaltuustolle, että Jakkukylän alaosa liitettäisiin Iin kuntaan. Iin kunnanvaltuusto ei esitykseen tuolloin lämmennyt ja jakkukyläläisten taival jatkui Iin emäpitäjästä erossa, ensin Yli-Iin ja myöhemmin Oulun alla, lähes vuosisadan ajan.

Oma hautausmaa perustettiin hautajaismatkan helpottamiseksi kyläläisten yhteisin voimin Ritokankaalle, Jaakko Jussilan lahjoittamalle maalle, kesäkuussa 1937. Hautausmaan vihki käyttöön Lääninrovasti Eino Virkkula, apunaan "nuuka - Matiksikin" kutsuttu Iin pappi. Vihkimisen yhteydessä hautaan siunattiin uintireissulla hukkunut noin 10-vuotias Jurvakaisen tyttö ylipäästä kylää. Mainittakoon, että vieläkin käytössä olevat hautausmaan aitatolpat ovat umpirautaa, peräisin puretuista saksalaisten kenttäradan kiskoista.

Talvi- ja jatkosota aiheuttivat paljon surua ja huolta myös Jakkukylässä. Sota-aika uhreineen oli monilla tavoin raskasta. Sodan loppupuolella vuonna 1944 saksalaiset sotilaat ilmestyivät kylälle. Saksalaisten karkottamisen alettua he linnoittautuivat vetäytyessään Iijoen pohjoisrannalle. Konekivääri- ja kivääripesäkkeitä kaivettiin ylävirrasta Päkkilän Hugon talon rannasta Räihänniemen kautta aina Jakun koulun rantaan asti. Keskellä kylää olevan Päkkilän Viljon rannan saksalaiset luiskasivat suunnittelemaansa ponttonisiltaa varten. Olipa pohjoispuolella Putaan ylittävä siltakin lentää saksalaisten toimesta ilmaan. Se panostettiin jo, mutta Bergin vanhaisäntä onnistui kuulemma poron paistilla suostuttelemaan saksalaiset purkamaan panostuksen ja silta säästyi.

Sodan jälkeen alkanut teollistumisen aika näkyi Jakkukylässä konkreettisesti Iijoen voimalaitosrakentamisena. Iijoen uitto sekä maatalous työllistivät myös paljon kyläläisiä. Lehmiä oli tuolloin miltei joka talossa ja talvisin metsätöitä oli paljon. Nykyään nautakarjatiloja on kaksi porotiloja muutama, mutta lähes kaikki kylän pellot ovat kuitenkin viljeltynä.

Halu palata takaisin vanhaan kotikuntaan kyti jakkukyläläisten mielissä ja nousi aika ajoin voimakkaammin esille. Virallinen aloite Jakkukylän liittämisestä Iin kuntaan toimitettiin Oulun kaupunginhallitukselle vuoden 2015 joulukuussa. Aloitteen keskeiset perusteet Iihin liittymiselle olivat muuten monelta osin samat, mitä Iin kirkonkokous jo 100 vuotta aiemmin käytti vastustaessaan alueen irtautumista emäpitäjästä. Pirttitörmän kylä palasi lähes vuosisadan evakkotaipaleelta virkeänä ja kehittyvänä Jakkukylänä takaisin osaksi Iin emäpitäjää, vuoden 2018 alusta.

Jakkukyläläiset ovat aktiivista ja määrätietoista väkeä. Onpa meitä verrattu hankkeinemme jopa Asterixin Gallialaisiin. Lieneekö syynä niin monen polveutuminen sotapäällikö Vesaisesta vaiko omaperäinen voimaruokamme pottuvoi ja marjasoppa?

Mene ja tiedä, mutta Jakkukylässä ei katsota maailman menoa sivusta, vaan osallistuen siihen rakentavasti.

Historiasta tunnettua puhujaa huumorilla mukaellen: "Jakkukylä on hyvä kylä, paras meille jakkukyläläisille. Se on kehittämisen arvoinen kylä ja sen ainoa kehittäjä on kylän oma väki".

5.9.2018, Hannu Kaisto


Lähteet:
Porinoita Pirttitörmän Ylipäästä maisemista Maalismaan, Alasiurua Jarmo

Iin seurakunnan Historia, Elo Kyösti, Salokangas Reija, Vahtola Jouko

Jakun koulun historia, Saija Helena, Tumelius Elma
Oy Maalismaa Ab, Alasiurua Jarmo
Jakkukyläläisten haastattelut