Oy Maalismaa Ab
Kirjoittanut Jarmo Alasiurua

Jakkukylän Porilla toimineen Ab Maalismaa Oy:n histoariaa

Iin Jakkukylän itäreunalla sijaitsevan Räihänniemen Porilla toimi 1920-luvulla Ab Maalismaa Oy -niminen yhtiö, joka harjoitti paperin valmistukseen käytetyn kuusipuutavaran vientiä omistajalleen Belgiaan ja suunnitteli voimalaitoksen rakentamista Maalismaan koskiin ja sellutehtaan rakentamista Räihänniemelle tai Iin aseman seutuville. Yhtiö kuitenkin vetäytyi hankkeesta sen suurten kustannusten ja riskien vuoksi. Yhtiön toiminta päättyi 1927, kun se ei enää saanut ostettua Metsähallitukselta uusia hakkuuoikeuksia. 

Yhtiön alku ajoittuu syksyyn 1916, jolloin Porvoolainen mutta 1910-luvun lopulla Ouluun muuttanut metsänhoitaja Gösta Antell ja oululainen varatuomari Lennart Lagerlöf olivat jo 29.12.1916 tehdyllä kauppakirjalla ostaneet koskiosuuksia kymmeniltä Pirttitörmän jakokuntaan kuuluvilta tiloilta.

Varsinainen Ab Maalismaa Oy:n perustava kokous pidettiin Helsingissä keväällä 1917. Yhtiön perustivat varatuomari Georg Ehrnrooth, pankinjohtaja Axel Ehrnrooth (veljeksiä), johtaja Leopold Lerche ja metsänhoitaja Gösta Antell. Näistä Georg Ehrnrooth toimi yhtiön toimitusjohtajana.

Yhtiön toiminta-ajatuksena oli Iijoella sekä muualla Suomessa ostaa koskia sekä koskien tekniseen hyötykäyttöön soveltuvia ranta-alueita sekä harjoittaa puunjalostusteollisuutta sekä puutavaran että paperivalmisteiden kauppaa ja vientiä.

Perustajat kuitenkin myivät Maalismaa-yhtiön kaikki 360 osaketta belgialaiselle Anciens Etablishment de Nayer S/A -yhtiölle (jatkossa lyhyesti AEN) 11.1.1921 tapahtuneessa kaupassa. Anciens Etablishment de Nayer (AEN) oli belgialainen, Willebroekin kaupungissa toiminut perheyritys. Sen perustaja Louis de Nayer (1828 - 1902) rakensi ensin sellu- ja paperitehtaan Willebroekiin 1860. Yhtiön toiminta ja tuotanto laajenivat voimakkaasti ja yhtiö työllisti parhaimmillaan puolitoistatuhatta työntekijää. Raaka-aine piti tuoda ulkomailta, sillä Belgiassa ei ollut metsiä. Siksi suomalaisen puutavarayhtiön hankkiminen sopi osaltaan hyvin AEN:n raaka-ainehuollon turvaamiseen.

Kevään 1921 neuvotteluiden päätteeksi Maalismaa-yhtiö ja Suomen Metsähallitus tekivät 30.5.1921 sopimuksen, että Maalismaa-yhtiö sai ostaa yhteensä 300 000 k-m3 kuusipuuta Metsähallituksen Iin, Simon ja Yli-Simon metsistä keskimäärin 75000 k-m3 /v ja koko hakkuuoikeuden tuli olla käytetty 15.4.1925 mennessä. Metsähallituksella oli oikeus määrätä, missä hakkuita minäkin vuonna sai tehdä, mutta leimikoiden tuli aina sijaita korkeintaan 10 km:n päässä lähimmästä uittokelpoisesta väylästä. Lisäksi puun hinta oli kalliimpaa, jos se oli tietyn maksimietäisyyden päässä lähimmästä uittokelpoisesta vesistöstä.

Kesällä 1923 Maalismaa-yhtiö teki Metsähallitukselle anomuksen, että yhtiö saisi kahden vuoden lisäajan sopimukseen mukaisen puumäärän hakkuuseen ja puiden poiskuljettamiseen. Metsähallitus antoi kuitenkin 17.8.1923 päivätyssä kirjeessään vain puolet eli yhden lisävuoden. Eli Maalismaa-yhtiön tuli hakata ja kuljettaa pois 300 000 km3 :n kokonaismäärä 15.4.1926 mennessä. Sopimuksessa oli ehdot mm. hakattavan puun mitoille, hinnalle, puumäärin mittaamiselle ja maksuehdoille. Mutta merkittävin ehto oli kauppakirjan pykälä 12, jonka mukaan Maalismaa-yhtiön piti 1.6.1922 mennessä aloittaa käytännön toimet puuhiomon eli mekaanista sellua valmistavan tehtaan rakentamiseksi Iijoen varteen ja että vähintään neljäsosa hakkuusopimuksen mukaisesta puumäärästä (0,25 x 300 000 k-m3 eli 75 000 km3 ) piti jalostaa selluksi kyseisessä tehtaassa. Saman pykälän mukaan yhtiö sai viedä loput (3/4) vientiin eli käytännössä emoyhtiölleen ilman tulli- tai vientimaksuja.

Kevään 1922 jättitulvan vauhdittamana yhtiön teetti uuden yleissuunnitelman sekä kustannus- ja kannattavuusarvion voimalaitoksen ja sellutehtaan rakentamiselle. Saatu selvitys vahvisti Maalismaa-yhtiön ja AEN:n näkemystä, ettei voimalaitoksen ja puuhiomon rakentaminen ollut taloudellisesti kannattavaa ja teknisestikään Maalismaa ei näyttänyt hyvältä sijoituspaikalta. Niinpä yhtiö halusi vetäytyä Metsähallituksen kanssa sovitusta velvoitteestaan rakentaa puuhiomo Maalismaahan ja lähetti sen sisältöisen kirjeen Metsähallitukselle.

Maatalousministeriön lausunnossa 9.8.1922 oli suostuttu em. ehdotukseen mutta ehdolla, että Metsähallitukselle hakkuusopimuksessa sovittu jatkovelvoite myydä Maalismaayhtiölle vuosina 1925 -1931 vuosittain 75 000 k-m3 paperipuuta samalla perutaan.

Yhtiö hakkasi Metsähallituksen osoittamia leimikoita pääasiassa Pudasjärven ja Taivalkosken alueella. Hakatut paperipuut katkottiin ja kuorittiin metsissä ja siirrettiin hevosvoimin lähimpien uittokelpoisten purojen ja jokien varsille, joista ne sitten keväisin ja kesäisin uitettiin Iijokea myöten Iihin. Iissä puut hinattiin erottelulta Röytän saarelle, jossa tehtiin puiden lastaus Belgiaan lähteviin laivoihin. Kaikkiaan Maalismaa-yhtiö laivasi 77 laivallista puuta Belgiaan ja lähes kaikki lastattiin Iin Röytässä.

Maalismaa-yhtiö yritti vielä keväällä 1927 neuvotella puukaupoista Metsähallituksen kanssa mutta tuloksetta, sillä Metsähallitus halusi myydä hakkuuoikeuksia vain suomalaiselle metsäteollisuudelle. Kun paperipuuta ei ollut riittävästi yksityisiltäkään metsänomistajilta tarjolla, päätti Maalismaa-yhtiön johto maaliskuussa 1927 lopettaa koko yhtiön toiminnan.

Lopettamispäätöksen jälkeen yhtiön omaisuus myytiin ja henkilöstö irtisanottiin. Viimeinen yhtiöstä palkkaa saanut henkilö oli konttoristina ja kielenkääntäjänä toiminut "Porin Neiti" Eva Hindström. Hän muutti vuoden 1927 lopussa Helsinkiin mutta palasi jo 1928 takaisin Porille eläen siellä 1960-luvun puoliväliin saakka.

Tämän yhteenvedon on kirjoittanut Jarmo Alasiurua, joka on myös julkaissut kyseisestä yhtiöstä ja sen toiminnasta kertovan kirjan "Ab Maalismaa Oy".


Pääsivut